Tässä on viikko hujahtanut ihan ohi silmien. Olen tässä mutta silti ihan jossain muualla. Tää on ollut henkisesti ja fyysisesti todella raskas viikko ja tullut paljon kelailtua asioita. Monta kysymystä pyörinyt päässä ja itkettyä on tullut enemmän kuin aikoihin.
Viime manantain sairaalareissun jälkeen oon ollut tosi kipeä. Selkä ei ole näin romuna ollut vielä koskaan. Mua on syönyt valtavasti epätietoisuus mikä siellä pamahti ja se ettei mua tutkittu. Pelottanut helvetisti josko yhtäkkiä liikuntakyky vaikka menee. Lääkkeet on tehneet päästä aika pehmeän ja on tuntunut että elelen ihan omissa maailmoissa. Muuta hyötyä niistä ei olekkaan sitten ollut…noh, ei tuosta pään pehmenemisestäkään ole mitään hyötyä ollut:) Lauantaina piti juhlistaa kaveriporukalla 35v. synttäreitäni mutta kunto ei antanut yksinkertaisesti periksi ja jouduin päivän varoajalla perumaan kaiken. Yöt on olleet hirveitä. Ihan pelottaa aina ajatus nukkumaan menemisestä. Hikoilen vaikka ikkunat auki ja tuuletin huutaa sängyn vieressä. Asentoa en löydä säryn takia ja aivot rupee käymään herätessä ylikierroksilla. Monena aamuna huomannut olevansa hereillä jo klo 5 vaikka voisi oikeasti levätä ja kerätä voimia. Viikonloppuna tuli myös uusi oire; jalkaterä puutui ja tunnottomuutta edelleen. Olin silti ajettelematta sitä liikaa koska tiesin että vihdoinkin mulla olisi oman tk:n lääkärin kanssa aika varattuna 5.9 ja saisin lähetteen takaisin fysiatriselle polille. Eilen oli kuitenkin soitettava tk:sta akuuttiaikaa koska kipu ei ole poistunut ja tunnottomuus vaivaa, töihinkin olisi pitänyt tänään palata vaikka en kykene nostamaan edes leikkuulautaa… Olin lekuriin menosta aika positiivinen koska ajattelin että nyt joku oikeasti ottaa mut tosissaan. Klo 1410 lääkäri kutsui mut huoneeseen. Istuin penkkiin ja purskahdin itkuun. Sanoin että mä olen ihan loppu tähän jatkuvaan kipuun. Myötätunnon tai todeksi ottamisen sijasta sainkin suoranaista vittuilua, vähättelyä ja vertailua Teemu Selänteeseen. Koska olen näin nuori, ei mulla voi nivelrikkoa olla ja kaikki välilevyongelmat katoavat itsestään. ”Jokaisella on artroosia ja välilevyongelmia niinku sulla. Jos kaikki valittais asiasta niin eihän tästä tulis mitään. Kipu on korvien välissä.” Tässä vaiheessa olin jo ihan lyöty. Eli kuvittelen kipuni.. Yritin tarjota magneetin lausuntoa jossa aivan selvästi kerrotaan artroosista, esiinluiskahduksesta välilevyssä, usean välilevyn ulkokehän vaurioista ja välilevyn madaltumasta. Ei kiinnostanut. Kysyi vaan miksen ole työterveyslääkärillä. No siksi kun viime viikolla käskettiin tulemaan omaan terveyskeskukseen. Lääkkeitäkin olin syönyt väärin vaikka reseptissä lukee 1kpl/vrk. ei kuulemma lue vaan 2kpl/vrk. Kotona vielä mieheltä kysyin että montako tässä lukee päivässä otettavaksi ja yksihän siinä luki… Lähtiessä huoneesta kysyi kaivalosauvastani että mikäs toi on? Mistä oot saanu?Miksi sulla on tollainen. Kerroin että ihan oma on ja helpottaa kävelemistä aika helvetisti kun saan tuettua siihen. Oven mentyä kiinni purskahdin itkuun käytävässä. Näin kamalaa lekurireissua en oo aikaisemmin kokenut ja voin kertoa että aika ikäviä kokemuksia on elämän varrelta. Metroon päästessä puhelin soi ja luurin toisessa päässä oli tää lääkäri. ”Sitä tässä soitan että perun sun maanantain varaamasi omalääkärin ajan kun et sä sillä mitään tee.” Siinä hetkessä olisin voinut lysähtää mahan parkumaan, tämä ainut mahdollisuus päästä oikeasti tutkittavaksi vietiin pois hetkessä. En osannut sanoa muuta kuin näin ymmärsin sun puheistasi että sieltä turha apua hakea tai lähetettä tutkittavaksi. Vastasi että just näin ja näkemiin. Onneksi en heittänyt puhelinta seinään niin paljon mua söi. 35v (kuulemma nuori nainen olen), omasta mielestäni oon 85v kehossa vankina. Ei hoitosuhdetta mihinkään, ei tietoa mikä vaivaa ja miksi,kukaan ei ota todesta. Olo on ihan hirveä. Kotiin päästyä jatkoin sitä mitä tässä monta kuukautta tehnyt; kone auki ja mol.fi, kela.fi, hakemuksia, turhaa odottelua, koulutusmahdollisuuksista pohdintaa, raha-asioista stressaten. Juttelin pomon kanssa ja kyselin työeläkevakuutusyhtiön nimeä kuntoutuksen saamiseksi kun vihdoin sitä mulle kautta rantain suositeltiin. Menisi perjantaille että saisin tietää enemmän. Koska oon luonteeltani malttamaton niin penkomalla löysin Työeläkeyhtiö Elon sivut jonne kuulun. Ekan kerran vuoteen sain toivoa kun luin kuntoutusmahdollisuudesta ja että se olisi just se mihin mun olisi pitänyt jo 6kk sitten B-lausunnon saadessani hakea. Mulle silloin sanottiin että koska en nykyisessä työssäni ole ollut yli 5vuotta niin ei onnistuisi. Elon sivuilta ymmärsin kuitenkin ihan toista. Ei pitäisi olla työpaikkakohtaista vaan yhteenlaskettu työura ja sitähän mulla on jo 19vuotta takana. Laittelin kyselyä onko kuntoutus mulle mahdollinen ja nyt odotan pelonsekaisin tuntein vastausta. Voi kun olisi!!!! Pitäkää peukkuja!
Onneksi kotona sain purettua pahaa oloa taas miehelle. Se on vankka kuin kallio ja aina valmis kuuntelemaan ja tarjoamaan olkapäänsä. Taaskaan en ilman tuota kalliotani olisi selvinnyt näistä viikoista. Kiitos siitä<3